Seksi uima-altaassa

Seksi uima-altaassa – miksi se on huono idea

Liplattava vesi, mahdollisuus jäädä kiinni (vaikka allas olisi kotipihassa) ja paikat jo valmiiksi märkänä. Kyllä, moni ajattelee seksin uima-altaassa olevan ihanaa ja seksikästä. Lopputulos voi kuitenkin olla eri kuin odotit, sillä seksin harrastaminen uima-altaassa on vaikeampaa kuin aluksi luulisi.

1. Vesi on huonoksi liukastukselle

Vesi itsessään, saatika kloorivesi, ei ole hyväksi liukkaudelle. Vesi itsessään ei ole hyvä liukaste ja vedessä sekstaaminen itse asiassa jatkuvasti pesee pois naisen luontaisesti tuottamaa liukkautta.

Miksette siis ennemmin kokeilisi vaikka pientä esileikkiä veden puolella, mutta jättäisi penetraation vaikkapa rantatuolille?

2. Hygienia

Kaikki altaat, niin julkiset kuin yksityisetkin, ovat epähygienisia. Altaan käyttäjät tuovat mukanaan niin likaa kuin omia eritteitään (ei, en tarkoita pissaa, vaan ihan vaikka hikeä) niin ihollaan kuin uimapuvuissaan. Tavalliseen uimahetkeen tällä bakteerimäärällä ei niin ole väliä, varsinkin, jos käyt suihkussa uimisen jälkeen. Mutta penetraatio vedessä on hiukan eri asia.

3. Kiinni jääminen / huomaavaisuus

No, joillekin yleisessä altaassa sekstaaminen on jännittävää juuri kiinni jäämisen mahdollisuuden takia. Tilanne ei välttämättä ole kuitenkaan aivan yhtä mukava niille viettomille lapsiperheille, jotka löytävät teidät täydessä touhussa altaan matalasta päästä.

Toisekseen, haluaisitko sinä uida altaassa, jossa toiset ovat sekstanneet? Jos siis sekstaatte altaassa, tehkää se mieluiten kotipihalla.

4. Sopivaa asentoa on vaikea löytää

Vedessä liikkuminen on yllättävän raskasta ja hidasta. Altaan reunoista ja pohjasta on vaikea saada tukevaa otetta. Pinnan alle painuminen on epämukavaa. Toki yksinkertaisimmillaan nainen voi nojata altaan reunaan, laskea housunsa alas ja mies penetroituu takaapäin tehokkaasti ja vaivattomasti. Jos allas on hiljainen, voitte myös hyödyntää matalaa päätä ja asettaa miehen istumaan alle, jolloin naisella on oiva paikka ratsastaa altaassa auringonlaskuun. Samaa asentoa voitte kokeilla syvän päädyn rappusillakin.

Loppukaneetti

Periaatteessa seksi uima-altaassa on huono idea. Se on likaista (ei hyvällä tavalla), vaikeaa ja epäsiveellistä. Mutta koska te lukijat olette kuitenkin täysiä pervoja, niin teette sen joka tapauksessa.